• Tekstiversio
  • Sivukartta
  • Etusivu
  • Asuminen
  • Opiskelu
  • Työelämä
  • Vapaa-aika
  • Apua-opas
  • Kansainvälisyys
  • Pulmakulma
-+Tulosta
Etusivu / Nuorisopalvelut / Nuorisotyö kouluilla

Nuorisotyö kouluilla

Nuorisopalveluiden perusnuorisotyön nuoriso-ohjaajista yhdeksän toimii lähinuorisotalonsa koulussa 8-16 tuntia viikossa.

Nuoriso-ohjaajan työnkuva laaditaan yhteistyössä nuorisopalveluiden ja koulun henkilökunnan kanssa.

Koulun nuoriso-ohjaaja tuo koululle kaivatun ’lisäaikuisen’, jolla on aikaa ja kiinnostusta nuoren kohtaamiseen. Nuoriso-ohjaaja on helposti lähestyttävä aikuinen, johon nuoren on helppo ottaa kontaktia kouluympäristössä. Samalla nuoriso-ohjaaja tulee tunnetuksi nuorten keskuudessa, jolloin kynnys osallistua nuorisotalotoimintaan on alhaisempi.

Nuoriso-ohjaajalla on erinomaiset mahdollisuudet aktivoida alueen nuoria vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä ja osallistumaan nuorten palveluiden kehittämiseen.

Alueellisesti toimiva nuoriso-ohjaaja kohtaa samoja nuoria eri ympäristössä ja oppii tuntemaan alueen ilmiöitä laaja-alaisesti. Nuoriso-ohjaajalla on näin ollen keskeinen rooli myös nuorten tukipalveluverkostossa.

Tavoitteet ja toimintatavat

Työmuodon tavoitteena on:

  • yhteisöllisyyden vahvistaminen, ja tätä kautta koulun työrauhan tukeminen
  • luokka-asteiden rajojen häivyttäminen kohti reaalista yhteiskoulua
  • nuorisopalveluiden tutuksi tuleminen kouluilla, kaikille nuorille
  • poikkihallinnollisuus ja moniammatillisuus -> joustava, nopea reagointi nuoren kasvun tukemiseksi
  • ryhmätoiminnan keinoin luoda kouluun ja luokkiin ilmapiiri, jossa jokainen yksilö on ryhmän tärkeä osa.
  • liiallisen yksilön itsekkyyden torjunta
  • välinpitämättömyyden torjunta ja siihen puuttuminen

Työmuodon toimintatapoina:

  • ennaltaehkäisevä työote
  • ryhmäytymisprosessin jatkaminen luokissa
  • keskustelevat jälki-istunnot – vuorovaikutus ja ratkaisukeskeisyys
  • konfliktien ennaltaehkäisy ja konfliktinhallintamenetelmien vahvistaminen
  • nuoren luottamuksellinen kohtaaminen
  • osallistava, nuoren omaa vastuuta korostava kasvatustyö
  • VERSO eli vertaissovittelutoiminnan aloittaminen kouluissa
  • joustavasti reagoiva yhteistyö nuoren asioissa
  • avoimuuden lisääminen

Lukuvuonna 2011-2012 nuorisotyötä tehdään seuraavilla kouluilla:

  • Eskolanmäen koulu
    Iiris Karjalainen, puh. 020 615 4460
  • Hirvelän koulu (Voikkaa)
    Jani Appelgren, puh. 020 615 4061
  • Inkeroisten yhteiskoulu
    Camilla Metsäranta, puh. 020 615 7563 (30.11. asti)
  • KSAO
    Pekka Kalenius, puh. 020 615 4458
  • Kymintehtaan koulu
    Päivi Anttila, puh. 020 615 7158
  • Myllykosken yhteiskoulu
    Hanna Tani, puh. 020 615 4223
  • Sippolan koulu
    Merja Lonka, puh. 020 615 8690
  • Urheilupuiston koulu
    Niina Soisalo, puh. 020 615 8636
  • Valkealan yläkoulu
    Maiju Holm, puh. 020 615 8653

Linkit

  • Opinnäytetyö: Koulunuorisotyöntekijän ammatilliset valmiudet

 

  • Nuorisopalvelut
  • Nuorisoaloitteet
  • Nuorisotoimialan avustukset
  • Nuorisotyö kouluilla
  • Nuorten tieto- ja neuvontapiste Majakka
  • Torikatu 3-5, 45100 Kouvola
  • Puh. 020 615 8400
  • nuorisotiedotus(at)kouvola.fi